tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tutto bene, alles gut, toutes bien

Pari viikkoa on tässä mennyt hieman reissun päällä ja nyt odottelen iltapäivän pyykkivuoroa, että saan seuraavaan reissuunkin puhtaita vaatteita. Olin, kävin ja näin Sardiniassa pääkaupungin Cagliarin, joka oli mukava paikka. Kelit tuuppasivat siellä olemaan vaan hyvät ja aurinko paistoi muutamana päivänä kyllä reippaasti. Lensin Milanosta Cagliariin, jossa meillä oli tutkija Heleniuksen kanssa tarkoitus tavata ja jatkaa matkaa yhdessä majapaikkaan, mutta kuinkas kävikään. Lopputulos lauantain osalta oli se, että kävin ostamassa kaupasta muutaman oluen, suklaata ja sipsejä sekä katsoin itsekseni euroviisuja. Vaihdot eivät olleet ihan nohevia tuolla Pariisin suunnalla, niin Illi päätti viettää yön Roomassa amerikkalaisten turistien seurassa, tai tiedä jos siellä oli seura sitten parempaa? Noh, sunnuntaina Illillä alkoikin jo konferenssi, joten sain viettää päivät kierrellen Cagliaria ja mikä ihaninta, luin monta kirjaa! Olin kyllä niin lomalla. Perjantaina vuokrasimme auton ja lähdimme kiertelemään itärannikkoa, josta löytyi ihania maisemia, mutkittelevia teitä ja merta. Tuli ihan sellainen olo, että olisi rantalomalla.. :)

Cagliarin vanhasta kaupungista näkymiä



Poetto beach

Jostakin itärannikolta


Nakke ja meri
 Se pitää kyllä vielä mainita, että majoituspaikkana meillä oli Villa Cao, jota piti ystävällinen pariskunta. Paikka oli aika lähellä keskustaa ja he olivat perustaneet paikan sen jälkeen kun heidän lapsensa olivat muuttaneet pois ja he huomasivat, että heillä on aivan liian paljon tilaa kahdelle ihmiselle. Nyt heillä on majotusta niin omassa talossaan kuin he ovat rakentaneet myös pienen rivitaloon, jossa me majoituimme. Ensimmäisenä aamuna heräsin sirkkelin ääneen ja mietin, että olenkos nyt Mortinkadulla vai Puuppolassa. He tekivät ilmeisesti terassia siinä ja joka aamu kun menimme aamupalalle niin perheen mies oli jo työntouhussa. Jotenkin taas tuli tuo Puuppolan tarmokas touhuilija mieleen..

Lauantaina lähdimme samalla lennolla kohti Milanoa, mutta Illi jatkoi Suomeen yöksi, että pystyi seuraavana päivänä lentämään Sveitsiin Geneveen ja minä hyppäsin bussiin ja jatkoin matkaani kohti Luganoa. Tarkoitukseni oli lähteä keskiviikkona sitten kohti Geneveä junalla ja olla siellä lauantaihin asti. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes sattumalta keskiviikkona luin paikallislehteä (taisi olla ensimmäinen kerta kun otin sen käteeni) ja huomasin, että jokin maansortuma oli tullut Gottardin raiteille. Tietenkin minun olisi pitänyt mennä tuota kautta ja matkustusaika kun oli se rapiat 5 tuntia ja 30 minuuttia niin mietin, että kauankohan siihen OIKEESTI menee. Näppäränä tyttönä päätin siis vuokrata auton, ajella leppoisasti Italian kautta ja olla hyvissä ajoin perillä.

Blondi oli liikenteessä. Välillä nauratti, sitten hävetti ja lopuksi olin tyytyväinen, että olin yksin matkassa. Pienellä autolla on näppärää mennä paikasta kun paikasta, myöskin "halvempi" matka sai uuden käsityksen ja kerta se on ensimmäinenkin kun rajalla pysäytetään ja kysytään minne on menossa, niin vastaukseksi saa luotoa jotain ihme molotusta kun yrittää sanoa jotenkin St  Genis Pouilly. Kuten Illi sanoi, "olisit vaan vastannut, että menet Geneveen".

Mutta Geniksessä (kuten meillä päin on tapana sanoa..) oli mukavaa. Kävin torstaina päiväseltään Lyonissa kun minulla oli siinä aikaa. Tykkäsin kaupungista paljon ja siellä voisi käydä joskus vähän paremmallakin ajalla. Muutenkin tuo ranskankielinen alue jotenkin säväytti taas, onkohan sitä jotenkin jo turtunut tähän Ticinoon? Perjantaina kävimme ajelemassa Gruyèresissä ja tietenkin söimme siellä paikallista juusto ja ostimme sitä. Hauska pieni paikka. Sieltä löytyi myös H. R. Gigerin museo, eli jamppa joka on tehnyt muun muassa Alien 1 ja 3 visuaalisia efektejä. Illi on siellä aiemmin vieraillut ja itselleni tuli vain mieleen, että minkäköhän tason mielenhäiriö kaverilla on. Jätimme sen siis tällä kertaa väliin ja suunnistimme kadun toiselle puolelle, josta löytyi Gigerin suunnittelema baari. Siinä oli minulle tarpeeksi nähtävää.

Gruyères, pilvien keskellä


Hyvä ruoka, hyvä viini, parempi mieli


Lauantaina kävimme vielä kiertelemässä Geneven keskustassa ja teimme muutaman täsmäostoksen.. Iltapäivällä suuntasin Lancian nokan kohti moottoritietä ja neljän tunnin köröttelyn jälkeen olin taas Luganossa, tietokone auki ja jalkapalloa kehiin. Sitä onkin nyt tullut sitten katsottua joka ilta, kun ei täällä oikein muutakaan ole ollut tekemistä ja pientä flunssaa meinaa nyt pukata. Yritän kuitenkin hoitaa sitä parhaani mukaan, sillä torstaiaamuna aikaisiin otan suunnan taas Milanon Malpensan lentokenttää ja kiidän Kreetalle. Tiedossa on viimeinen "loma" ennen tenttejä, Puuppolan vierailijoita ja kotimatkaa. Kreetan reissusta onkin tulossa aikamoinen, katsotaan löytyykö mitään julkaistavaa materiaalia. Toivotan siis kaikille jo nyt hyvää kesäkuun jatkoa, pitäkää itsenne pinnalla juhannuksena ja kohta alkaa kotimatkaa, JIPPII!!

Täsmäostokset