Jo joutui armas aika

Niin ne opiskelut täällä alkavat olla jo ehtoon puolella pikkuhiljaa. Italiantunneilla ajattelin vielä käydä piipahtamassa, mutta muuten voi sanoa, että tämä opiskelu alkaa olemaan tässä. Jos ei lasketa niitä tenttejä, joita on vielä tulossa... :) Opinnot ovat menneet ihan mutkattomasti siinä mielessä, että kurssien määrä ei päätä huimaa, mutta hankalaa on arvioida mikä olisi ollut hyvä määrä. Jos viime viikkon Human Resource Management kurssia ajattelee, niin sehän vei koko viikon ja voin sanoa, että sai Niemelän tyttö taas opetuksen ryhmätyöskentelystä. Se on täällä, öö, haastavaa usein. Se mikä on itselle itsestäänselvyys, ei olekkaan sitä toiselle ja toisinpäin. Mutta onneksi löysin sellaisia voimia, joilla sain tsempattua itseni toimimaan. Sinäänsä tässä näkee, että ei se minun maailmani ole yhtään sen oikeampi kuin toisenkaan ja jokaisesta voi oppia jotain, olipa se sitten positiivista tai negatiivista. Tosin nyt olen onnellinen, että ryhmätyöt ovat ohi, niin kaikki on enää itsestäni kiinni.

Mutta se niistä, on täällä jotain muutakin tehty. Toissa viikolla järjestettiin vaihto-oppilaille yhteistä tekemistä ja kävimme tuolla järvellä polkemassa sellaisilla polkuveneillä. Muuten meille ei juurikaan mitään yhteistä aktiviteettia ole yliopiston puolesta järjestetty, mutta tämä oli kyllä mukava päivä ja kelikin oli puolellamme. Meille oli myös järjestetty myös grilliruokailu ja mikäs on sen mukavampaa kuin hakea valmiiksi tehtyä ruokaa suoraan grillistä ja hengailla auringon paisteessa. Toimii!

 Polkuveneet tuotiin moottoriveneellä Luganon keskustasta

Singaporelainen ratissa, kuinkahan tässä käy?

Kesä siis tekee kovasti tuloaan ja hyvänä esimerkkinä tässä toimii se, että kaupungissa on jo ehditty vaihtamaan kevätkukat kesäkukkiin. On jotenkin uskomatonta, että täällä panostetaan esimerkiksi puistoissa niin paljon kukkiin, mutta onhan ne kyllä kauniita.

Kevään tuloa omalta parvekkeelta

Maisemia rantaraitilta

Nyt valmistaudun hieman matkailemaan ennen tenttejä. Lauantaina olisi matkakohteena Sardinia ja siellä Cagliari, jossa saan toimia edustusvaimona.Viikon aion siis maata auringossa (toivottavasti löytyy hiekkarantaa lähettyviltä) ja syödä hyvin. Tämän reissun jälkeen käyn pikaisesti pyörähtämässä Luganossa ja todennäköisesti suuntaan sitten Geneveen, samaisiin tehtäviin kuin Sardiniassakin. Tosin ajattelin hieman käydä Ranskan puolella matkaamassa, kun se on siinä lähellä. Kotimatkaakin olen alkanut hieman miettimään ja mahdollisia paikkoja jossa käydä. Tarkoituksena olisi kierellä hieman viinien ja oluiden perässä sekä nähdä jotakin uutta. Saas nähdä onnistuuko..

 

Tässä vielä lopuksi kuva uusimmasta ystävästäni.

Keskustassa rauhallista on

Allora.

Täällä alles gut. Pahimmat kouluhommat saatu purkkiin, eli lähetettyä Jyväskylään ja nyt voi taas nauttia joutenolosta. Kohta on tiedossa viimeinen puristus kouluhommien suhteen tänne Sveitsiin, kun palautuspäivät lähestyvät. Sitä ennen kuitenkin rentoutumista ja hieman matkustelua. Matkustettiin viime viikonloppuna Berniin Riikan kanssa urhealla mustalla soturilla ja tarkoituksena oli vähän kierrellä kaupunkia sekä sunnuntaina katsastaa salibandya, kun kaupungissa järjestettiin Euro Floorball tour.

Bern yllätti siinä mielessä, että se ei ollut niin teollisuuskaupunki, minkä kuvan olin ihmisten jutuista saanut. Koko vanha kaupunki oli UNESCO:n suojelukohteena ja sinäänsä kaupunki oli miellyttävä. 

 Kaupungin "hahmona" on karhu, joita löytyi myös ihan livenä joen rannalta. Jotenkin sääliksi kävi karhuja, jotka oli vielä eristetty toisistaan, mutta turisteille riitti kuvattavaa.

 Bernin vanhasta kaupungista

Riikka löysi meille majoituksen hostellista, joka oli lähellä vanhaa kaupunkia. Majoitus oli hyvä ja ajoi asiansa, ehkä hieman ruotsinlaivan tuntua siinä oli, mutta hyvät (ja pitkät) yöunet tuli nukuttua ja sunnuntaina jaksoi katsoa säbää. Tosin itse peleistä ei ole juurikaan mitään mainitsemisen arvoista, mutta tulipahan käytyä.

Perjantaina reippailimme viereiselle nyppylälle, San Salvatorelle. Keli helli reippailijoita, mutta reippailijat olivat välillä hieman epäileväisiä retkeä kohtaan. Ensin yritimme noin tunnin löytää reittiä, josta voisimme lähteä kipuamaan ylöspäin. Siinä sitten mietittiin, että tietenkin olisi voinut tutustua esim. internetin ihmeellisessä maailmassa ensin ko. paikkaan, mutta muun muassa allekirjoittanut oli muutaman päivän nettikatkoksessa, joten... Sitten ajattelimme muuttaa suunnitelmaa ja mennä funicolarilla ylös ja reippailla alas. Hyvä ajatus! Onneksi sinne löysimme tiemme, mutta siinä sitten lippua maksaessani jotenkin ihmeen kummalla korttimasiina imi korttini sisäänsä suostumatta antamaan sitä takaisin. Siinä sitten yritin muistella, että mitäs numeroa olen niille asiakkaille sanonut, kun kortti on hukkunut... Ei tuu mieleen. Onneksi muutaman puhelinsoiton, kirjekuoren avaajan ja virtakatkaisijan jälkeen kone suostui sylkemään sisuksistaan kortin ulos ja tyydyin maksamaan euroilla kyytini. Aurinko siinä vaiheessa paistoi, joten aatelin, että eihän nämä koetukset meitä kaada. Ei ne kaatanutkaan. Selvittiin ylös, juteltiin jopa suomalaisen kanssa huipulla ja lähdettiin kipuamaan takaisin alas.

Maisemia huipulta. 

 Ensimmäinen opaste joka ohjasi meidät metsään.

Yes, I was there too!

Muuten tässä on vietetty rauhallista viikonloppua. Perjantaina kävin SUM naistenjoukkueen kanssa "päättäjäisissä". Voi jos jotain on oppimista täällä päin, niin siinä. Näin lyhykäisyydessään, ensin kävimme juomassa aperitivot Chiasson keskustassa jonka jälkeen suuntasimme johonkin keskelle ei mitään ravintolaan. Noh, kun olimme siinä saaneet juomat eteemme, ilmoitti valmentajakaksikko, että kumpikin lopettaa valmentamisen. Siinä sitten tuli ruoka, söimme ja tämän jälkeen jauhamista joukkueen tulevaisuudesta sellaiset parisen tuntia. Keskustelu oli sinäänsä mielenkiintoista, koska siinä muun muassa käsiteltiin mahdollisia uusia pelaajia (mistä niitä saisi), pelataanko 5 vs. 5 vai 3 vs. 3 sarjassa (täällä on OIKEESTI tollainen 3 vs. 3 sarja) ja minkä väriset pelipaidat ensi kaudella. Että näin. Kyllä väsytti kun tulin kotiin. Tosin eilen illalla katsastin aamusella, että mitä maksaisi äkkilähtö Suomeen. Olin kuullut huhuja, että ampparikuningattaret olisivat valloittamassa vielä tuntematonta paikkaa tarkoituksenaan laittaa kautensa pakettiin. Jouduin kuitenkin tyytymään facebook päivittelyihin, jotka olivat todella köykäisiä. Inan kommentteja kuullessa kuitenkin sain  pienen hymynvirneen kasvoilleni ja ajattelin, että taidan ottaa kirjan kouraan, kuunnella sateenropinaa peiton alla ja todistelin itselleni, että ei sota yhtä naista kaipaa.

Nyt keskityn Suomen jäkispeliä seuraamaan. Itsellänihän kesti hiukkasen aikaa, että ymmärsin olevani ulkomailla ja pystyväni seuraamaan pelejä netistä. Pidetään siis lippu korkealla ja huudetaan kovaa, ei ole minulle ainakaan ongelma!